PROPOLIS eli mehiläiskittivaha on hartsimaista
eritettä, jota mehiläiset käyttävät kennostojen
tiivistämiseen ja desinfiointiin. Kitti estää bakteerien
ja virusten kasvun kennostoissa. Sen käyttö erityisvalmisteiden
ainesosana perustuu juuri tähän antiseptiseen ja antibakteeriseen
vaikutukseen. Mehiläiskittivaha sisältää 55%
proteiinia, 30% pihkaa, 10% eeterisiä öljyjä ja
5% siitepölyä. Propolista voi käyttää
sekä ulkoisesti että sisäisesti. Ulkoisesti sitä
käytetään haavojen, ihosairauksien (esim. sieni-infektiot),
palovammojen ja hyönteisten puremien hoitoon. Sisäisesti
propolista käytetään suun limakalvojen, ikenien,
herpeksen ja kurkun limakalvojen tulehduksiin. Positiivisia tuloksia
on saatu esimerkiksi angiinan, bronkiitin, paratontoosin sekä
nielu- ja suuontelon hoidossa. Myös vilustumisoireissa sekä
vatsan ja suoliston ärsytystiloissa propolisuutteesta tai
-jauheesta saattaa olla apua.
KEHÄKUKALLA on kansanlääkityksessä
tunnettu verta puhdistava ja verenkiertoa virkistävä
vaikutus. Kehäkukan tulehduksen vastainen ja haavoja parantava
vaikutus tunnettin jo aikoja sitten. Kehäkukan eräänä
käyttöalueena on erityyppiset tulehdussairaudet iholla,
limakalvoilla ja haavaumat. Öljyvalmisteena käytetään
kehäkukkaa huonosti paranevien haavojen, auringonpolttamien
ja ekseeman hoitoon.